Peltokasvien talvehtiminen Suomessa

Abstract

Tärkeimpiä peltokasvien talvehtimisvaurioiden aiheuttajia ovat maassamme talvituhosienet. Toisella sijalla vaurioiden aiheuttajana on pakkanen, joka tuhoaa kasveja syystalvella, talvella ja keväällä, jollei niillä ole lumen suojaa. Näin tapahtuu myös silloin, kun vesi jäätyy lumettoman maan pinnalle kattojääksi, joka läpäisee pakkasen. Pakkasille altteimpia ovat syysvehnä, apilat ja syysrypsi. Tuhosienten ja pakkasen aiheuttamia vahinkoja vähäisempiä ovat roustevauriot, vesivauriot ja tukehtumisvauriot. Viimeksimainitut johtuvat hapen puutteesta silloin, kun kasvit joutuvat olemaan lumipeitteen alla sulassa maassa. Kotimaiset syysruislajikkeet talvehtivat suurimmassa osassa maata hyvin tai sangen tyydyttävästi. Perä-Pohjolassa ja Lapissa ei syysruis menesty usein tapahtuvien tuhosienivaurioiden vuoksi lumen pysyessä keväällä pitkään maassa. Myös muilla seuduilla, jos maalis-huhtikuussa on runsaasti lunta, voivat tuhosienet tehdä joinakin vuosina huomattavia vahinkoja. Syysviljojen siemenen peittaus on lumihomesienen vaurioiden vähentäjänä tarpeellinen toimenpide. Vähälumisilla seuduilla aiheuttavat syystalvi- ja kevätpakkaset toisinaan syysrukiissa vaurioita. Syysvehnä talvehtii maamme lounais- ja eteläosissa hyvin ilman suuria talvehtimisvaurioita. Kymenlaakson koeaseman alueella ovat talvehtimisvauriot olleet vaikeuttamassa syysvehnän viljelyä. Kun syysvehnän viljelyä on pyritty laajentamaan pohjoiseen päin, ovat runsaslumisilla alueilla tulleet esteeksi talvituhosienivauriot. Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla ei syysvehnä ole menestynyt pakkasvaurioiden vuoksi. Jos runsaslumisilla seuduilla halutaan viljellä menestyksellisesti syysvehnää, varsinkin talvituhosienille alttiita lajikkeita, kannattaa turvautua syksyisin oraiden fungisidikäsittelyihin. Nurmiheinät talvehtivat etelä- ja keskiosissa maata suurimmaksi osaksi moitteettomasti. Sen sijaan tärkeimmän peltokasvin, timotein viljelyvarmuutta heikentävät Pohjois-Suomessa talvituhosienien (pohjolan pahkasienen, pahkulasienien ja lumihomesienen) usein toistuvat vahingot. Lapin koeasemalla oli 27:n vuodenaikana suoritetuissa timoteinlajikekokeissa 12:na vuonna sellaisia kokeita, jolloin sienet olivat tuhonneet kasvuston. Timotein talvehtimisen tutkiminen olisi Pohjois-Suomessa ulotettava käsittämään koko sen alueen, jossa kasvia viljellään. Eri puolille Lappia olisi järjestettävä runsaasti ja pitemmän ajan kuluessa kasvustojen fungisidikäsittelykokeita. Ne osoittaisivat millaisissa olosuhteissa talvehtimisvaurioita esiintyy ja mitkä ovat niiden aiheuttajat samalla, kun ne selvittäisivät mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä talvehtimisvahinkojen estämiseksi. Eri koepaikoissa tehdyissä puna-apilan lajikekokeissa oli joka kolmas koe talvehtinut huonosti apilamädän tuhojen ja pakkasvaurioiden vuoksi. Viljelijät ovat monissa tapauksissa luopuneet apilan viljelystä sen huonon talvehtimisen tähden ja siirtyneet nurmiheinien viljelyyn, kun taas monilla seuduilla viljellään edelleen menestyksellisesti tätä arvokasta rehukasvia. Kun ryhdyttiin kokeilemaan tetraploidiapilalajikkeilla, todettiin niiden kestävän paremmin apilamätää vastaan kuin diploidiapilat. Myöhemmissä kokeissa olivat myös tetradloidiapilat samalla tavoin alttiita taudille kuin diploidiapilat. Tämä on ilmeisesti johtunut siitä, että koepaikoissa lisääntyivät vähitellen tetraploidiapiloille aggressiiviset apilamätäsienen rodut eli tyypit, jolloin nämäkin lajikkeet kävivät alttiiksi taudille. Tiloilla, joilla apilamätä aiheuttaa usein vahinkoja, on syytä harkita kannattaako ryhtyä suorittamaan kasvustojen käsittelyjä syksyisin fungisideilla. Syysrypsin viljely olisi ollut maassamme useasti toistuvien talvehtimisvaurioiden (talvituhosieni-, vesi- ja pakkasvauriot) vuoksi hyvin epävarmaa, ellei pelloissa olisi keväällä mahdollista ilman suuria kustannuksia vaihtaa kasvilajia.