Kasvatus & Aika (Mar 2022)
Oikeutta opettajille
Abstract
Viime vuosisadan alussa Suomen kansakoulunopettaja- ja naisopettajayhdistys päätti ryhtyä tarjoamaan oikeusapua jäsenistölleen. Opettajan kohdatessa oikeudellisia ongelmia viranhoidossaan tämä saattoi kääntyä opettajayhdistyksen puoleen ja saada taloudellista avustusta oikeuskuluihinsa. Myöhemmin oikeusaputoimintaa laajennettiin, sillä opettajayhdistys ryhtyi myös itse tarjoamaan oikeudellisia neuvoja opettajakunnalle. Tässä artikkelissa tutkitaan opettajien oikeusaputoiminnan syntyä ja alkuvaiheita 1900-luvun alun Suomessa Kansakoulun Lehdessä ja Opettajain Lehdessä julkaistujen kirjoitusten valossa. Kysymystä opettajien oikeusavusta käsitellään ensinnäkin osana yleisempää ammatillisen järjestäytymisen kehitystä 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa. Lisäksi oikeusapukysymys on yhteydessä 1800-luvun lopun oikeudelliseen modernisaatioon, jonka myötä Suomeen syntyi muun muassa moderni asianajajakunta. Oikeusapukysymyksen taustalla vaikuttivat luonnollisesti myös 1900-luvun alun epävakaat yhteiskunnalliset ja poliittiset olosuhteet, joiden keskellä opettajat joutuivat toimimaan omilla paikkakunnillaan. Näissä olosuhteissa opettajat kohtasivat enenevässä määrin viranhoitoon liittyviä oikeudellisia ongelmia. Ulkomaisilla esimerkeillä oli niin ikään merkitystä, sillä oikeusapukysymys oli herännyt myös muiden maiden opettajayhdistyksissä. Artikkelissa asemoidaan opettajayhdistyksen järjestämä oikeusapu ammatillisen, yhteiskunnallisen, oikeudellisen ja kansainvälisen kontekstin leikkauspisteeseen.