Lammastalouden kannattavuudesta Helsingin yliopiston Malminkartanon tilalla

Abstract

Lampaan- ja naudanlihan sekä maidon tuottamiseen käytetään pääasiallisesti heinää, laidunta ja tuorerehua. Nämä kotieläintalouden tuotannonhaarat joutuvat kilpailemaan keskenään mainituista rehuista. Yrittäjä pyrkii valitsemaan sen tai ne tuotannonhaarat, jotka ovat hänen yksityistaloutensa kannalta edullisimpia ja toteuttamiskelpoisimpia. Lammastalous on ekstensiivinen tuotannonhaara. Ennen kaikkea ihmistyövoiman tarve pinta-alayksikköä kohti on pieni. Kääntäen voidaan sanoa, että peltoalan tarve yhtä työntekijää kohti on lammastaloudessa olosuhteisiimme verrattuna hyvin suuri. Koska ihmistyövoimaa on ollut maatiloilla runsaasti peltoalaan verrattuna, työvoimaa intensiivisesti käyttävä tuotannonhaara on vahvistunut tai säilyttänyt asemansa. Lypsykarjatalous on ollut työvoimaa runsaasti käyttävänä tuotannonhaarana ylivoimainen lammastalouteen verrattuna. Lammastalouden supistumiseen on myötävaikuttanut lisäksi luonnonlaidunten käyttömahdollisuuden huomattava vaikeutuminen (Lammastoimikunnan mietintö). Työvoiman siirtyminen pois maatiloilta ja työntekijäin vanheneminen vähentävät jatkuvasti maatalouden työvoimakapasiteettiä. Maatiloilla oleva työvoima hakee nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän tuotantomuotoja ja tuotannonhaaroja, jotka eivät sido työntekijää niin kiinteästi kuin lypsykarjatalous. Tällöin tulevat kysymykseen myös työtä ekstensiivisesti käyttävät tuotannonhaarat kuten lammastalous ja naudanlihan tuottaminen. Lammastalouden edellytykset kilpailla maidon ja naudanlihan tuottamisen kanssa ovat parantuneet myös siksi, että lampaanlihan hinta on kohonnut nopeammin kuin maidon ja naudanlihan hinta. Vuonna 1952 sai tuottaja lampaanlihasta 8.6 kertaa korkeamman hinnan kuin 4 %:sta maidosta. Vuonna 1967 oli hintojen suhde 10.3. Lampaanlihan tuottajahinta oli vuonna 1952 keskimäärin 13 % korkeampi kuin naudanlihan. Vuonna 1967 ero oli 19 % lampaanlihan hyväksi. Lampaan ruokinnan ja hoidon tekniikkaa on kehitetty huomattavasti viime vuosina mm. Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Huomiota on kiinnitetty erityisesti suurten katraitten laidun- ja sisäruokinnan järjestelyyn, hoitotyön rationalisointiin ja terveyden hoitoon. Suuret katraat ovat ilmeisesti entistä kilpailukykyisempiä. Tätä osoittaa mm. Ruotsin lammasluvun lisäys noin 2 kertaiseksi viimeisen 8 vuoden aikana. Lampaiden lisäys on tapahtunut lähinnä suurehkoja katraita lisäämällä. Esitetyt karkean rehun jalostusarvolaskelmat osoittavat, että lammas maksaa nykyisten hintasuhteitten vallitessa keskimäärin alhaisemman korvaushinnan karkeista rehuista kuin keskitasoa oleva lypsylehmä tai teuraaksi kasvatettava nuori (alle 1-vuotias) nauta. Sen sijaan lammas näyttää pystyvän kilpailemaan keskitasoa heikomman lypsylehmän kanssa edellyttäen, että tavoitteena on saada jalostetuksi karkeat rehut markkinakelpoisiksi tuotteiksi. Lammas ja 1.5—2 vuotias lihanauta maksavat suoritettujen laskelmien mukaan suunnilleen saman suuruisen korvaushinnan karkeista rehuista. Tässä tutkimuksessa esitetyt laskelmat perustuvat sekä lammastalouden että naudanlihan osalta pieneen tutkimusaineistoon. Kun laskelmien perusaineistoon sisältyy huomattava hajonta, muodostuvat tulokset epävarmoiksi. Tarvittaisiin lisätutkimuksia sekä lammastalouden että naudanlihan tuotannon alalta. Erityisen mielenkiintoisia olisivat käytännön viljelmiltä saatavat sekä lammas- että lihakarjatalouden kannattavuutta koskevat tutkimukset.