Työelämän tutkimus (Dec 2023)
Kielitietoiseksi työyhteisöksi: tiedostamista, oppimisen mahdollisuuksia ja resursseja
Abstract
Osallistun puheenvuorollani korkeakoulutettujen maahanmuuttaneiden työllistymisestä käytävään keskusteluun ja esittelen Kielitietoisen työyhteisön portaat -mallin. Malli kuvaa sitä, miten työyhteisö voi edetä kielenoppimista ja monimuotoisuutta tukevaksi työyhteisöksi. Sen lähtökohtana on kielen oppimisen tutkimuksessa vallalla oleva näkemys, jonka mukaan kieli opitaan parhaiten siinä yhteisössä, jossa kieltä käytetään. Näin ollen työssä tarvittavaa kieltä ei voi oppia yksin kielikursseilla, vaan keskeinen rooli on yhteisöllä, jossa kieltä on tarkoitus käyttää. Jotta yhteisö voi tukea työkielen oppimista mielekkäästi ja mahdollistaa myös monikielisen työskentelyn, sen täytyy olla kielitietoinen – tietoinen työssä tarvittavasta kielitaidosta ja keinoista, joilla yhteisö voi oppimista tukea. Mallin lähtökohtana on alhaalta lähtevä, henkilöstöä kuuleva johtaminen ja kehittäminen, mikä mahdollistaa työyhteisön pysyvän toimintakulttuurin muutoksen. Kielitietoiseksi työyhteisöksi tulemiseen tarvitaan sekä tiedostamista henkilöstöä osallistavin keskusteluin, oppimisen mahdollisuuksien tarjoamista että – erityisesti kun portailla on edetty pidemmälle – resursseja kielitietoisen toiminnan vakiinnuttamiseksi.