Vastakertomuksia karkotuksista

Abstract

Artikkelini tavoite on tutkia inkerinsuomalaisen muistitietoa omasta ja ryhmänsä pakkosiirrosta Leningradin piirityksestä eri puolille Siperiaa toisen maailmansodan aikana. Kysyn, millaisia olivat muistitiedon kertomukset pakkosiirrosta. Aineistonani käytän kahdenkymmenen vuosina 1941–1942 karkotetun inkerinsuomalaisen henkilöhistoriallista haastattelua. Analysoin kertomuksia vastakertomuksen käsitteen avulla. Esitän ensiksi, että pakkosiirrettyjen inkerinsuomalaisten haastateltujen kertomukset pakkosiirrosta olivat usein vastakertomuksina neuvostovallan toimia vastaan, jotka leimasivat suomalaiset vihollisiksi ja toteuttivat epäinhimillisellä tavalla suomalaisten pakkosiirrot kaukaisiin paikkoihin alkeellisiin oloihin. Karkotetut kärsivät syrjinnästä, nälästä, sairauksista, pakkotyöstä ja surkeista elinoloista kuolleisuuden ollessa korkea. Toiseksi esitän, että inkerinsuomalaisten muistitieto sisälsi myös myönteisiä kertomuksia Siperiassa eletystä ajasta vastoin inkerinsuomalaisten hallitsevaa kärsimyskertomusta tai tutkijoiden luomaa kuvaa siitä. Paikallisten ihmisten apu ja paikoin parempi ruokatilanne pelastivat monen hengen. Muistitieto nosti esille neuvostoarjen kohenemisen monissa karkotuspaikoissa 1940-luvun kuluessa, mutta samalla haastateltavat kuvasivat totalitaristisen neuvostojärjestelmän edelleen ongelmalliseksi.

Keywords

• Inkerinsuomalaiset, pakkosiirto, toinen maailmansota, Neuvostoliitto, vastakertomus, 1940-luku, muistitieto